Flyball
Flyball on USA:ssa alunperin näytöslajiksi kehitetty vauhdikas joukkuelaji, jossa parhaiten pärjäävät itsenäiset, nopeat, sosiaaliset koirat, jotka rakastavat palloleikkejä ja juoksemista. Laji on avoin kaikille koirille rodusta riippumatta. Useimmat koirat oppivat flyballin muutamalla koulutuskerralla. Kun tekniikka on selvillä ja tiedetään miten eri osa-alueita harjoitellaan ja yhdistellään, voi harjoittelua jatkaa yksinkin.
Harrastuksena flyball on loistavaa aktivointia ja monet koirat hullaantuvat lajiin sydänjuuriaan myöten! Flyballissa kaksi joukkuetta kilpailee toisiaan vastaan ja nopeimman hyväksytyn suorituksen tehnyt joukkue pääsee jatkoon. Joukkue koostuu neljästä koiran ja ihmisen muodostamasta kilpailuparista. Joukkueeseen voi kuulua myös kaksi varalla olevaa kilpailuparia. Samassa joukkueessa voi olla sekä mini- että maksikokoisia koiria. Jokaisessa joukkueessa on myös laatikon lataaja, jonka tehtävänä on ladata laatikko tennispallolla seuraavaa koiraa varten.
Lajin kulku
Koira lähtee ohjaajansa luota lähtölinjalta. Koira hyppää neljän esteen yli, minkä jälkeen se painaa tassullaan flyball-laatikkoa. Tassun painallus laukaisee tennispallon ulos laatikosta. Ainoastaan tennispallot ovat hyväksyttyjä. Koira ottaa pallosta kopin ja palaa hyppyjen kautta ohjaajansa luokse. Kun koira on ylittänyt viimeisen esteen, saa joukkueen seuraava koira luvan lähteä.
Kilpailussa on rinnakkain kaksi rataa eli kaksi joukkuetta kilpailee toisiaan vastaan ja nopeimman hyväksytyn suorituksen tehnyt joukkue pääsee jatkoon. Ratojen etäisyys toisistaan on vähintään 3 metriä ja enintään 6 metriä. Lähtö- ja maalilinjan etäisyys ensimmäisestä esteestä on 1,8 metriä. Esteiden välit ovat 3 metriä ja viimeisen esteen etäisyys flyball-laatikosta on 4,5 metriä eli koko radan pituudeksi tulee 15,3 metriä. Hyppyesteiden korkeus on 20–40 cm, riippuen joukkueen matalimman koiran säkäkorkeudesta.
Laji Suomessa
Laji ei ole saavuttanut suurta suosiota, mutta uskollisia/innokkaita harrastajia kyllä löytyy edelleen. Flyball on ollut mukana Messukeskuksen näyttelyiden näytöslajina – näin on yritetty saada lajin pariin lisää harrastajia sekä kertoa lajista lisää suurelle yleisölle. Monet koirakoulut sekä –yhdistykset järjestävät flyball-kursseja, joten rohkeasti kokeilemaan!