Vuoden Cairn
Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden cairn -kilpailuiden säännöt.
Säännöt ovat voimassa 1.1.2019 lähtien ja niitä on uusittu vuonna 2022.
Vuoden näyttely cairn -säännöt
Vuoden näyttely cairn -kilpailuun lasketaan tulokset Suomen Kennelliiton virallisista näyttelyistä, kerhon erikoisnäyttelyistä, Open Showsta ja Eloturnauksesta. Tarvittaessa kerhon hallitus päättää uusista tapahtumista laskettavat pisteet ja ratkaisee tulkintatapauksissa, mikä on kerhon erikoisnäyttely. Hallitus päättää ennen näyttelyä kasvattajatuomarista myönnettävistä pisteistä, kuka on cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti rodun parissa toimiva tuomari. Näyttelyn jälkeen asiaa ei enää käsitellä. Koskee kaikkia näyttelyitä.
Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat koirat. Pisteidenlasku alkaa Suomeen rekisteröintipäivästä. Koiran omistajan (vähintään yhden omistajan) on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Jäsenyys on voimassa kun kerhon hallitus on hyväksynyt jäsenen ja pistelasku alkaa hyväksymisen jälkeen. Pistelaskussa huomioidaan koiran viisi parasta näyttelytulosta. Jos kaksi koiraa pääsee samaan pistemäärään, palkinnon saa se koira, jonka pistemäärä kuudennesta näyttelystä on parempi. Tämän jälkeen huomioidaan pistemäärä aina seuraavasta näyttelystä (seitsemäs, kahdeksas, jne.). Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, palkinnon saa se, jonka koirapistemäärä arvosteltujen cairnien määrältään vuoden suurimmasta näyttelystä on parempi. Tämän jälkeen huomioidaan pisteet muista näyttelyistä arvosteltujen cairnien määrän mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.
Mikäli koira ei osallistu vuoden näyttely cairn -kilpailuun, siitä on ilmoitettava 31.5. mennessä kirjallisesti pisteiden laskijalle. Jos koiralla on useita omistajia, kaikilta omistajilta on oltava suostumus. Mikäli koira ei osallistu vuoden näyttely cairn -kilpailuun, se ei myöskään osallistu vuoden kasvattaja eikä jalostuskoirakilpailuun.
Peruspisteet:
Paras narttu-/urosluokissa sijoittumisesta koira saa pisteitä seuraavasti:
Paras uros / narttu
1. 4 pistettä
2. 3 pistettä
3. 2 pistettä
4. 1 piste
Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin):
ROP + 3 pistettä
VSP + 1 pistettä
Cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti rodun parissa toimiva tuomari + 2 pistettä.
PU/PN-luokassa sijoittuneet saavat 0,2 lisäpistettä jokaisesta näyttelyssä arvostellusta saman sukupuolen koirasta, kuitenkin enintään 5 pistettä.
ROPksi valittu koira saa kuitenkin aina nämä pisteet osallistujamäärältään suuremman sukupuolen mukaan.
Vuoden näyttelypentu
Vuoden pentu –kilpailuun lasketaan tulokset Kennelliiton virallisten näyttelyiden yhteydessä olevista pentuluokista ja kerhon omista erikoisnäyttelyistä, Open Showsta, Pentu- ja nuorten koirien katselmuksesta ja Eloturnauksesta. Tarvittaessa kerhon hallitus päättää uusista tapahtumista laskettavat pisteet. Pistelaskussa huomioidaan koiran 3 parasta pentuluokan näyttelytulosta. Pisteitä saa vain kunniapalkinnon saanut pentu.
Jos kaksi koiraa päätyy tasapisteisiin, palkinnon saa se, jonka pistemäärä neljänneksi parhaasta näyttelystä on suurempi. Tämän jälkeen huomioidaan pistemäärä arvosteltujen pentujen määrältään vuoden suurimmasta näyttelystä. Tämän jälkeen huomioidaan pisteet muista näyttelyistä arvosteltujen pentujen määrän mukaisessa kokojärjestyksessä.
Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat pennut. Koiran omistajan (vähintään yhden omistajan) on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Jäsenyys on voimassa kun kerhon hallitus on hyväksynyt jäsenen ja pistelasku alkaa hyväksymisen jälkeen.
Mikäli koira ei osallistu vuoden näyttelypentu-kilpailuun, siitä on ilmoitettava 31.5. mennessä kirjallisesti pisteiden laskijalle. Jos koiralla on useita omistajia, kaikilta omistajilta on oltava suostumus.
Peruspisteet:
Pentujen kilpailuluokan sijoitukset
PEK 1. 4 pistettä
PEK 2. 3 pistettä
PEK 3. 2 pistettä
PEK 4. 1 piste
Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin):
VSP-pentu + 1 pistettä
ROP-pentu + 3 pistettä
Kilpailuluokassa sijoittuneet pennut saavat jokaisesta näyttelyssä arvostellusta saman sukupuolen pennusta + 0,5 pistettä kuitenkin enintään 4 pistettä. ROPksi valittu koira saa kuitenkin aina nämä pisteet osallistujamäärältään suuremman sukupuolen mukaan.
Vuoden näyttelyjuniori 1.1.2023 alkaen
Vuoden juniori –kilpailuun lasketaan tulokset Kennelliiton virallisten näyttelyiden yhteydessä olevista junioriluokista ja kerhon omista erikoisnäyttelyistä. Tarvittaessa kerhon hallitus päättää uusista tapahtumista laskettavat pisteet. Pistelaskussa huomioidaan koiran 3 parasta juniori luokannäyttelyt ulosta, kolmelta eri tuomarilta. Pisteitä saa SA:n saanut juniori.
Jos kaksi koiraa päätyy tasapisteisiin, palkinnon saa se, jonka pistemäärä neljänneksi parhaasta näyttelystä on suurempi. Tämän jälkeen huomioidaan pistemäärä arvosteltujen juniorien määrältään vuoden suurimmasta näyttelystä. Tämän jälkeen huomioidaan pisteet muista näyttelyistä arvosteltujen juniorien määrän mukaisessa kokojärjestyksessä.
Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat juniorit. Koiran omistajan (vähintään yhden omistajan) on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Jäsenyys on voimassa kun kerhon hallitus on hyväksynyt jäsenen ja pistelasku alkaa hyväksymisen jälkeen.
Mikäli koira ei osallistu vuoden näyttelyjuniori-kilpailuun, siitä on ilmoitettava 31.5. mennessä kirjallisesti pisteiden laskijalle. Jos koiralla on useita omistajia, kaikilta omistajilta on oltava suostumus.
Peruspisteet:
Juniori kilpailuluokan sijoitukset
JUN 1 SA. 4 pistettä
JUN 2 SA. 3 pistettä
JUN 3 SA. 2 pistettä
JUN 4 SA. 1 piste
Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin):
VSP-juniori + 1 pistettä
ROP-juniori + 3 pistettä
Kilpailuluokassa sijoittuneet juniorit saavat jokaisesta näyttelyssä arvostellusta saman sukupuolen juniorista + 0,5 pistettä kuitenkin enintään 4 pistettä. ROPksi valittu koira saa kuitenkin aina nämä pisteet osallistujamäärältään suuremman sukupuolen mukaan.
Vuoden näyttely veteraani
Vuoden veteraani -kilpailuun lasketaan tulokset Suomen Kennelliiton virallisista näyttelyistä, kerhon erikoisnäyttelyistä, Open Showsta ja Eloturnauksesta. Pisteitä saa SA:n saanut veteraani. Tarvittaessa kerhon hallitus päättää uusista tapahtumista laskettavat pisteet ja ratkaisee tulkintatapauksissa, mikä on kerhon erikoisnäyttely. Hallitus päättää ennen näyttelyä kasvattajatuomarista myönnettävistä pisteistä, kuka on cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti rodun parissa toimiva tuomari. Näyttelyn jälkeen asiaa ei enää käsitellä. Koskee kaikkia näyttelyitä.
Pistelaskussa huomioidaan koiran viisi parasta näyttelytulosta.
Jos kaksi koiraa pääsee samaan pistemäärään, palkinnon saa se koira, jonka pistemäärä kuudennesta näyttelystä on parempi. Tämän jälkeen huomioidaan pistemäärä aina seuraavasta näyttelystä (seitsemäs, kahdeksas jne.). Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, palkinnon saa se, jonka pistemäärä arvosteltujen veteraanien määrältään vuoden suurimmasta näyttelystä on parempi. Tämän jälkeen huomioidaan pisteet muista näyttelyistä arvosteltujen veteraanien määrän mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.
Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat koirat. Koiran omistajan (vähintään yhden omistajan) on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Jäsenyys on voimassa kun kerhon hallitus on hyväksynyt jäsenen ja pistelasku alkaa hyväksymisen jälkeen. Hallitus päättää ennen näyttelyä kasvattajatuomarista myönnettävistä pisteistä, kuka on cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti rodun parissa toimiva tuomari. Näyttelyn jälkeen asiaa ei enää käsitellä. Koskee kaikkia näyttelyitä.
Mikäli koira ei osallistu vuoden näyttelyveteraani-kilpailuun, siitä on ilmoitettava 31.5. mennessä kirjallisesti pisteiden laskijalle. Jos koiralla on useita omistajia, kaikilta omistajilta on oltava suostumus.
Peruspisteet:
Veteraanien kilpailuluokan sijoitukset laatumaininnalla erinomainen (ERI)
VEK ERI 1 SA. 4 pistettä
VEK ERI 2 SA. 3 pistettä
VEK ERI 3 SA. 2 pistettä
VEK ERI 4 SA. 1 pistettä
Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin):
ROP-veteraani + 3 pistettä
VSP-veteraani + 1 pistettä
Cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti rodun parissa toimiva tuomari + 2 pistettä.
Kilpailuluokassa laatumaininnalla erinomainen sijoittuneet saavat 0,5 lisäpistettä jokaisesta näyttelyssä arvostellusta saman sukupuolen koirasta, kuitenkin enintään 4 pistettä. ROP veteraani saa lisäpisteet osallistujamäärältään suuremman sukupuolen mukaan.
Vuoden kasvattaja
Vuoden kasvattaja –kilpailuun lasketaan kasvattajan viiden kasvatin kolme parasta näyttelytulosta Vuoden Cairn pistelaskun mukaisesti. Lisäksi kasvattaja -kilpailuun lasketaan viisi parasta kasvattajaluokan tulosta. Kilpailuun osallistuvan kasvattajan on saatava vähintään yksi kasvattajaluokan tulos vuoden aikana. Kilpailuun voi osallistua kasvattaja, jonka kennelin kotipaikka on Suomessa. Kasvattajan on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Hallitus päättää ennen näyttelyä kasvattajatuomarista myönnettävistä pisteistä, kuka on cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti rodun parissa toimiva tuomari. Näyttelyn jälkeen asiaa ei enää käsitellä. Koskee kaikkia näyttelyitä.
Peruspisteet kasvattajaryhmistä:
KAS 1 – 4 5 pistettä
Lisäpisteet (lisätään peruspisteisiin):
KP +1 piste
Cairnterriereitä päärotunaan kasvattava ja aktiivisesti rodun parissa toimiva tuomari + 2 pistettä.
-
Jokaisesta voitetusta kasvattajaluokasta saa + 1 pistettä, kuitenkin enintään 5 pistettä.
-
Muiden kuin viiden mukaan laskettavan kasvatin on mahdollista saada lisäpiste seuraavista palkinnoista: SERT, CACIB, ROP, VSP.
-
Kasvatti voi saada lisäpisteen vain kerran ja mukaan lasketaan vain 1 palkinto / koira.
Vuoden jalostuskoira
Vuoden jalostuskoira –kilpailuun lasketaan jalostuskoiran viiden jälkeläisen 3 parasta näyttelytulosta. Pisteet näyttelytuloksista tulevat Vuoden näyttely cairn –pistelaskun mukaisesti.
Kallen Malja
Kallen Malja on vuosittain jaettava palkinto sille urokselle tai nartulle, jonka jälkeläiset ovat menestyneet vuoden aikana parhaiten näyttelyssä. Pistelaskusäännöt ovat samat kuin Vuoden jalostuskoira –kilpailussa. Kallen Maljan saa siis Vuoden jalostuskoira –kilpailun voittanut uros tai narttu. Palkinnon on lahjoittanut kennel Heathermoor, omistaja Tiina Hirvonen.
Vuoden agility cairn -säännöt
Koiran omistajan tai ohjaajan tulee olla Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Tulokset tarkastetaan Kennelliitton jalostustietojärjestelmästä. Tarkistathan 15.1. mennessä, että koirasi parhaat tulokset ovat päivittyneet järjestelmään. Kilpailukausi on kalenterivuosi.
Laskuihin huomioidaan viiden (5) virallisen yksilökokeen tulosta. Hyppyradat ovat samanarvoisia perusratojen kanssa, laskentaan otetaan kuitenkin korkeintaan 3 hyppyratatulosta/koira. Kahden tai useamman koiran päätyessä tasatulokseen voittaa ylemmässä kilpailuluokassa kisaava. Jos edelleen ollaan tasatuloksessa voittaa se, jolla on enemmän 1. sijoja ( 2.sijoja, jne). Cairnterrierikerhon nimeämä henkilö suorittaa pistelaskun. Riitatapauksissa turvataan Kennelliiton tietoihin.
-
5 lisäpistettä jaetaan Suomen-, Pohjoismaiden- ja Maailmanmestaruuskisoihin sekä niiden virallisiin karsintakilpailuihin osallistuneille pistelaskutaulukon ulkopuolelle jääville tuloksesta riippumatta
-
2 lisäpistettä jaetaan rotu- ja piirimestaruuskisoihin osallistuneille pistelaskutaulukon ulkopuolelle jääville tuloksesta riippumatta. Rotumestaruus tarkoittaa kisaa, joka yleensä käydään Agirodun yhteydessä. Sen titteli on Agilitymestari erotukseksi Vuoden Agilitycairn -tittelistä. Rotumestaruus kilpaillaan kerran vuodessa muiden epävirallisten tai virallisten kilpailuiden yhteydessä. Rotumestaruuskisassa voittaja on se, jolla on paras yhteistulos kahdelta perusradalta riippumatta siitä, missä tasoluokassa kilpailee. Hylätty suoritus on 20 virhepisteen arvoinen. Eri tasoluokissa kilpailevien tuloksia verrataan laskemalla aikavirhe kilpailukohtaisesti. Tuloksen mennessä tasan ylemmässä luokassa kisaava voittaa.
Vuoden toko cairn -säännöt
Koiran omistajan tai ohjaajan tulee olla Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Tulokset tarkastetaan Kennelliitton jalostustietojärjestelmästä. Tarkistathan 15.1. mennessä, että koirasi parhaat tulokset ovat päivittyneet järjestelmään. Kilpailukausi on kalenterivuosi.
Laskennassa huomioidaan viiden (5) virallisen yksilökokeen tulokset kalenterivuonna. Jos pisteet menevät tasan kahden tai useamman koiran kesken, ratkaistaan koirien välinen paremmuus koepisteiden ja kilpailuluokan perusteella. Voittaja on koira, jolla on suurempi kokonaispistemäärä kokeista tai joka kilpailee ylemmässä kilpailuluokassa. Cairnterrierikerhon nimeämä henkilö suorittaa pistelaskun. Riitatapauksissa turvataan Kennelliiton tietoihin.
Vuoden rally-toko cairn -säännöt
Alkaen 1.1.2016
Koiran omistajan tai ohjaajan tulee olla Cairnterrierikerho ry:n jäsen.Ohjaaja ilmoittaa tulokset tai lähettää kopion kilpailukirjasta kilpailuvuotta seuraavan vuoden tammikuussa (31.1. mennessä).
Tulokset tarkistetaan Koiranetistä. Koiran omistajan tulee huolehtia, että Koiranetin tulokset ovat ajantasalla 31.1. mennessä.
Cairnterrierikerhon nimeämä henkilö suorittaa pistelaskennan.
Laskennassa huomioidaan viiden (5) virallisen yksilökokeen tulokset kalenterivuonna (tulokset voivat olla mistä luokasta hyvänsä). Jos pisteet menevät tasan kahden tai useamman koiran kesken, ratkaistaan koirien välinen paremmuus koepisteiden ja kilpailuluokan perusteella. Voittaja on koira, jolla on suurempi kokonaispistemäärä kokeista tai joka kilpailee ylemmässä kilpailuluokassa. Kolme (3) parasta palkitaan diplomilla, kokonaisranking nähtävissä lehdessä ja netissä.
Vuoden koiratanssi cairn -säännöt
Alkaen 1.1.2016
-
Koiran omistajan tai ohjaajan tulee olla Cairnterrierikerho ry:n jäsen.
-
Ohjaaja ilmoittaa tulokset tai lähettää kopion kilpailukirjasta kilpailuvuotta seuraavan vuoden tammikuussa (31.1. mennessä).
-
Tulokset tarkistetaan Koiranetistä. Koiran omistajan tulee huolehtia, että Koiranetin tulokset ovat ajantasalla 31.1. mennessä.
-
Cairnterrierikerhon nimeämä henkilö suorittaa pistelaskennan.
-
Kilpailuun hyväksytään tulokset, jotka on saavutettu Suomessa virallisissa kansallisissa kilpailuissa.
-
Laskennassa huomioidaan koirakon kolmen kilpailun tulos kalenterivuoden aikana (ei eritellä FS/HTM). Suurimman yhteispistemäärän saanut koirakko voittaa. Jos pisteet menevät tasan kahden tai useamman koiran kesken, palkitaan molemmat/kaikki.
-
Kolme (3) parasta palkitaan diplomilla, kokonaisranking nähtävissä lehdessä ja netissä.
Lisäpisteet
ALO-luokka KUMA +4
AVO-luokka KUMA +6
VOI-luokka SERT +8
Vuoden Nose Work cairn -säännöt
Alkaen 1.1.2021
-
Kilpailulla halutaan kannustaa cairnterriereitä ohjaajineen mukavan ja lähes kaikille sopivan harrastuksen pariin.
-
Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat koirat. Pisteidenlasku alkaa Suomeen rekisteröintipäivästä. Koiran omistajan (vähintään yhden omistajan) tai ohjaajan on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen.
-
Ohjaaja ilmoittaa tulokset tai lähettää kopion koekirjasta kilpailuvuotta seuraavan vuoden tammikuussa (31.1. mennessä).
-
Tulokset tarkistetaan Koiranetistä. Koiran omistajan tulee huolehtia, että Koiranetin tulokset ovat ajan tasalla 31.1. mennessä.
-
Cairnterrierikerho ry:n nimeämä henkilö suorittaa pistelaskennan.
-
Kilpailuun hyväksytään tulokset, jotka on saavutettu Suomessa virallisissa kilpailuissa.
-
Laskennassa huomioidaan koirakon kolmen (3) kilpailun tulokset sekä mahdollisten sijoitusten tuomat lisäpisteet kalenterivuoden aikana. Tulokset voivat olla mistä hyvänsä luokasta. Kaikki tasoluokat kisaavat tittelistä keskenään. Suurimman yhteispistemäärän saanut koirakko voittaa. Jos pisteet menevät tasan kahden tai useamman koiran kesken, palkitaan molemmat/kaikki.
-
Kolme (3) parasta palkitaan diplomilla, kokonaisranking nähtävissä kerhon lehdessä ja nettisivuilla.
Taulukko 1. Peruspisteytys
Taulukko 2. Sijoitusten mukaiset pisteet