top of page

Koiratanssi

Koiratanssia voivat harrastaa kaikenikäiset koiranohjaajat niin rotukoiran kuin sekarotuisen koirankin kanssa. Harrastuksen voi aloittaa kuka tahansa opettamalla koiralleen erilaisia temppuja. Internetistä löytyy runsaasti koiratanssivideoita, joista voi ammentaa innostusta ja miettiä, millaisia liikkeitä ja miten niitä omalle koiralle opettaa, millaisia yhdistelmiä niistä kehittää ja miten sovittaa niitä musiikkiin. Koiratanssia voi myös harrastaa useissa koiraharrastusseuroissa ja koirakouluissa.

Koiratanssikilpailuissa ohjaaja ja koira suorittavat tuomarin arvosteleman ohjelmakokonaisuuden musiikin tahdissa. Ohjelman tulee huomioida koiran erityisominaisuudet ja ilmentää koirakon positiivista yhteistyötä.

Koiran tulee olla rekisteröity Kennelliiton tai muuhun FCI:n hyväksymään tunnistusmerkintärekisteriin osallistuakseen kilpailuihin. Ohjaajalle apuvälineiden käyttö on kilpailussa sallittu, kunhan ne ovat oleellinen osa esitystä, eikä niitä käytetä koira painostamiseen tai motivointivälineiden korvikkeena. Laji sopii kaikille, sillä ohjaaja voi rakentaa kilpailuohjelman omien edellytystensä mukaan. (Lähde: Kennelliitto)

Mikäli olet kiinnostunut lajista ja/tai haluat saada lisätietoja, ota rohkeasti yhteyttä Marjo-Riikka Kujalaan, koiratanssi@cairnterrierikerho.fi

Jalostustiedustelut


Jalostustiedustelut tulee lähettää jalostustoimikunnalle kuun 15. päivään mennessä. Sen jälkeen tulevat tiedustelut käsitellään vasta seuraavan kuun tiedustelujen yhteydessä. Eli jos haluat tiedusteluusi vastauksen esim. heinäkuun alkupuolella, tulee sinun jättää tiedustelusi kesäkuun 15. päivään mennessä. Jalostustoimikunta toivoo, että jalostustiedustelut tehtäisiin hyvissä ajoin ennen astutusta kerhon omalla jalostustiedustelulomakkeella.

 

Kirjalliset jalostustiedustelut lähetetään osoitteeseen:

 

Sari Ridansuu
sari.ridansuu@cairnterrierikerho.fi 

Jalostustiedustelut


Jalostustiedustelut tulee lähettää jalostustoimikunnalle kuun 15. päivään mennessä. Sen jälkeen tulevat tiedustelut käsitellään vasta seuraavan kuun tiedustelujen yhteydessä. Eli jos haluat tiedusteluusi vastauksen esim. heinäkuun alkupuolella, tulee sinun jättää tiedustelusi kesäkuun 15. päivään mennessä. Jalostustoimikunta toivoo, että jalostustiedustelut tehtäisiin hyvissä ajoin ennen astutusta kerhon omalla jalostustiedustelulomakkeella.

 

Kirjalliset jalostustiedustelut lähetetään osoitteeseen:

 

Sari Ridansuu
sari.ridansuu@cairnterrierikerho.fi 

Vuoden koiratanssi cairn -säännöt


Alkaen 1.1.2025

  • Molemmat koiratanssilajit (HTM ja FS) ovat tasavertaisesti samassa kilpailussa. Kalenterivuoden aikana Suomessa järjestetyistä virallisista kilpailuista otetaan huomioon 5 parasta tulosta. Pisteitä voi saada tuloksen ja sijoituksen perusteella alla kuvatun mukaisesti. Kolme (3) parasta
    palkitaan diplomilla, kokonaisranking nähtävissä kerhon lehdessä ja nettisivuilla.

  • Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat koirat. Pisteidenlasku alkaa Suomeen rekisteröintipäivästä. Koiran omistajan (vähintään yhden omistajan) on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Jäsenyys on voimassa kun kerhon hallitus on hyväksynyt jäsenen ja pistelasku alkaa hyväksymisen jälkeen. 

  • Osallistuminen kilpailuun: 1 piste/kisa, jos tuomaripisteet alle 10.

Tulosten perusteella:


Tulos       ALO      AVO       VOI
26-30 p       4          8         12
21-25,99 p   3          6          9
17-20,99 p   2          4          6
10-16,99 p   1          2          3

Lisäpisteet sijoituksista:


Sija          1-5 osall.     6-10 osall.      11+ osall.
1.                  2                  3                   4
2.- 3.             1                   2                  3
4.-5.              0                   1                  2
6.-7.              0                   0                  1

Muut lisäpisteet:
Kunniamaininnat: Alo 3 p Avo 5 p
Serti: Voi 10 p
Valionarvo: 40 p

Osallistuminen piirinmestaruuskisoihin: 10 p
Osallistuminen SM-kisoihin 20 p
Osallistuminen PM/EM-kisoihin 30 p
Osallistuminen MM-kisoihin 40 p

Sijoittuminen arvokisoissa
1. sija 20 p
2. sija 17 p
3. sija 15 p
4. sija 13 p
5. sija 11 p
6. sija 9 p
7. sija 7 p
8. sija 5 p
9. sija 3 p
10. sija 1 p


Arvokisajoukkueeseen osallistuminen
1. sija 10 p
2. sija 8 p
3. sija 6 p
4. sija 4 p
5. sija 2 p

bottom of page