NoseWork
Nosework on erittäin hauska harrastus, joka sopii ihan jokaiselle koiralle. Nosework on alun perin
kehitetty USA:ssa rescue-taustaisten koirien parissa. Lajin tarkoitus oli saada näille koirille positiivisia
kokemuksia ympäristöstä ja ihmisistä, sekä auttaa niitä oppimaan. Tätä kaikkea laji opettaa edelleen
jokaiselle koiralle.
Lajissa koira pääsee käyttämään sille tärkeintä aistiaan eli hajuaistia, etsimällä tiettyjä hajuja. Näitä ovat
eukalyptus, laakerinlehti ja laventeli sekä niiden yhdistelmät. Noseworkkia kutsutaan myös noseksi,
nosettamiseksi tai ihan hajutyöskentelyksi. Noseworkissa on tarkoitus, että koira oppii erottamaan
etsittävän hajun kaikista muista hajuista, löytämään sen ja lisäksi kertomaan sen olinpaikan
ohjaajalleen.
Nosettaa voi mitä tahansa hajua, mutta kisaamaan tähtäävien on otettava tarkemmin erilaiset hajujen
käsittelyohjeet huomioon ja opetettava juuri tietyt hajut koiralle. Jos kisaaminen kiinnostaa voi
harrastuksessa edetä hyvin pitkälle ja haasteita saa varmasti. Noseworkkia voi harrastaa myös ihan
omassa olohuoneessa pienilläkin valmisteluilla. Kaikentasoisille nenätyöskentelijöille löytyy siis
varmasti jotakin mieleistä.
Nosework sopii kaikille koirille
Nosework ei vaadi suuria tottelevaisuustaitoja, sillä koiraa nimenomaan koulutetaan etsimään
itsenäisesti. Lajissa koirat työskentelevät aina yksi kerrallaan kytkettynä, eli sopii erinomaisesti myös
koirille, joilla on haasteita kohdata toisia koiria. Vilkkaita ja energisiä koiria nuuskiminen puolestaan
rauhoittaa ja nenätyö lisää myös niiden keskittymiskykyä. Aroille koirille harrastus tuo taas
itsevarmuutta ja rohkeutta. Nosework sopii mainiosti pienillekin pennuille ja erinomaisena
aktivointimuotona vanhemmillekin koirille, joilla on ehkä jo ikänsä puolesta fyysisiä rajoituksia
enemmän.
Koira nauttii suuresti hajuaistin käytöstä ja seuratessa koiran nenän käyttöä havaitsee helposti
keskittymisen syvyyden. Nenätyöskentely on koiralle erittäin mieluisaa ja lajityypillistä toimintaa, joka
ylläpitää myös sen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Koiran nenää ja sen uskomatonta tarkkuutta kuvaa
se, että jos ihminen haistaa hampurilaisen niin koira haistaa joka ikisen ainesosan siitä.
Alkuun kannatta käydä nosework alkeet kurssi millä pääsee alkuun ja voi jatkaa itse kotona kun
perusteet on tiedossa. Kursseja järjestetään ympäri Suomea.
Nosework-kilpailuissa on erilaisia etsintäympäristöjä ja kolme luokkaa
Lajissa on neljä erilaista etsintäympäristöä. Kaikkien etsintämuotojen kokeissa (KEK) ovat mukana kaikki
etsintäympäristöt, eli laatikko-, sisätila-, ulko- ja ajoneuvoetsintä. Yhden etsintämuodon kokeissa (YEK)
suoritetaan neljä eri etsintää samassa etsintämuodossa, esimerkiksi neljä erilaista ulkoetsintää.
Kaikkein yleisin koemuoto on kaikkien etsintämuotojen koe.
Tasoluokkia Noseworkissa on kolme. Luokkien vaativuus lisääntyy etsittävien hajujen määrän
kasvaessa, sekä kätköjen ja ympäristön vaativuuden noustessa. Luokkanousut tapahtuvat kuitenkin
toisistaan riippumatta, jolloin sama koira voi olla esimerkiksi ulkotilaetsinnöissä luokassa kaksi ja
ajoneuvoetsinnöissä luokassa yksi. Ensimmäisessä luokassa etsittävänä hajuna on eukalyptus, toisessa
luokassa eukalyptus ja laakerinlehti sekä näiden yhdistelmä. Kolmannessa luokassa etsittäviä hajuja
ovat eukalyptus, laakerinlehti ja laventeli sekä näiden eri yhdistelmät.
Vuoden Nose Work cairn -säännöt
Alkaen 1.1.2025
Kilpailulla halutaan kannustaa cairnterriereitä ohjaajineen mukavan ja kaikille sopivan
harrastuksen pariin.
Vuoden Nose Work Cairn -kilpailuun voivat osallistua Suomessa virallisissa kokeissa
kilpailleet koirakot.
Kilpailuun osallistuvat Suomessa rekisteröidyt, suomalaisessa omistuksessa olevat koirat.
Pisteidenlasku alkaa Suomeen rekisteröintipäivästä. Koiran omistajan (vähintään yhden
omistajan) on oltava Cairnterrierikerho ry:n jäsen. Jäsenyys on voimassa kun kerhon
hallitus on hyväksynyt jäsenen ja pistelasku alkaa hyväksymisen jälkeen.
Molemmat sukupuolet sekä kaikki tasoluokat kisaavat keskenään. Kilpailuaika on
kalenterivuosi.
Ohjaaja ilmoittaa tulokset tai lähettää kopion koekirjasta kilpailuvuotta seuraavan vuoden
tammikuussa, 10.1. mennessä.
Cairnterrierikerho ry:n nimeämä henkilö suorittaa pistelaskennan. Tulokset tarkastetaan
Kennelliiton Koiranetistä.
Vuoden Nose Work Cairn on koira, jonka enintään viiden (5) koetuloksen perusteella
yhteenlaskettu pistemäärä on suurin. Tasapisteissä lasketaan koirakon kisoissa saamat
EHK-maininnat (erityisen hyvä koirakko). Jos maininnatkin menevät tasan tai niitä ei ole,
lasketaan Vuoden Nose Work Cairn -kilpailuun ilmoitettujen kokeiden yhteisaika, jolloin
nopeimman yhteisajan tehnyt koirakko on Vuoden Nose Work Cairn.
Valitettavasti kokeissa tehdyt ajat sekä EHK-maininnat eivät näy toistaiseksi Kennelliiton
järjestelmässä, joten valmistaudu lähettämään tarkastamista varten kopio kisakirjan
merkinnöistä.
Kolme (3) parasta palkitaan diplomilla, kokonaisranking nähtävissä kerhon lehdessä ja
nettisivuilla.
Vuoden Nose Work Cairn-kilpailun pisteet
Kilpailu käydään viiden eri kokeen tuloksilla sekä mahdollisilla sijoitusten tuomilla
lisäpisteillä. Kilpailuun voi ilmoittaa kaikista etsintämuodoista (osioista) koostuvan kokeen tulokset ja/tai
yhdestä etsintämuodosta koostuvan kokeen tulokset.
Peruspisteet
Kokeesta saaduista lopullisista pisteistä vähennetään koiran kokeessa saamat virhepisteet.
Esim. tulos 100 p – 3 vp = 97 p
Kertoimet
1-luokan pisteet lasketaan ilman kerrointa
2-luokan pisteiden kerroin: 1,2
3-luokan pisteiden kerroin: 1,4
Lisäpisteet sijoituksesta
Lisäpisteet jaetaan kaikissa luokissa
Sija 1: 5 pistettä
Sija 2: 3 pistettä
Sija 3: 1 piste
Mikäli koirakko voittaa Suomen mestaruuden, on koira automaattisesti Vuoden Nose Work
Cairn.
Esimerkki pisteiden laskusta: Koira on saanut ykkösluokasta 100 pistettä, 0 virhepistettä ja
sijoittunut ensimmäiseksi (100×1+5=105 p). Toisessa ykkösluokan kokeessa on saanut 100
pistettä, 2 virhepistettä, sijoittunut neljänneksi ja vaihtanut luokkaa (98×1+0=98 p).
Kolmannessa kokeessaan koira on saanut kakkosluokasta 75 pistettä, 0 virhepistettä ja
sijoittunut kolmanneksi (75×1,2+1=91 p). Pisteet yhteenlaskettuna 294 p.
.jpg)
