top of page

Jalostustarkastustilaisuuksia järjestetään kysynnän mukaan 2-3 kertaa vuodessa. Jotta JTK järjestäisi erillisen tarkastustilaisuuden, pitää tarkistettavia koiria olla vähintään kymmenen. Kerhon tapahtumien ja näyttelyiden yhteydessä voidaan satunnaisesti tarkastaa myös yksittäisiä koiria.

Mikäli haluaisit jalostustarkastuttaa koirasi, ota yhteyttä alueesi yhteyshenkilöön ja kerro toiveestasi. Kerätkää tiedot halukkaista ja ilmoitelkaa jalostustoimikunnalle tarpeistanne. Tämä vaatii hieman aktivoitumista kasvattajilta, harrastajilta ja alueellisilta yhteyshenkilöiltä, mutta toivottavaa olisi, että vuosittain pystyisimme tarkistamaan useampia koiria. Jalostustarkastukseen voivat osallistua kaikki 16 kuukautta täyttäneet, rekisteröidyt ja rokotetut koirat, joiden omistaja on kerhon jäsen. Tätä nuorempiakin koiria voidaan tarkastaa esim. jalostuskäyttöä varten. Näin saatu poikkeuslupa koskee kuitenkin vain yhtä astutusta.

Jalostustarkastustilaisuudessa käydään läpi koiran rakenne ja liikunta sekä verrataan koiraa kaikilta osin rotumääritelmään. Koira arvostellaan pöydällä ja maassa, se mitataan ja punnitaan. Pöydällä käydään läpi koiran rakenne, jonka jälkeen sen liikkeet arvioidaan edestä, takaa ja sivulta.

Mikäli koira on erittäin hyvä rotunsa edustaja ( = oikean tyyppinen ja -luonteinen ja rakenteelliset virheet ovat vähäisiä), saa se jalostustoimikunnalta suosituksen jalostuskäyttöön. Arvioinnin suorittavat rodun asiantuntijat ja usein tilaisuudessa on mukana yhtenä arvioijana myös rotuun perehtynyt ulkomuototuomari. Jalostustarkastukset suoritetaan nimettömänä, eli tarkastajat kirjaavat koiran tiedot vasta tarkastuksen jälkeen. Tällä pyritään mahdollisimman puolueettomiin arviointeihin. Tarkastuspöytäkirjan kommentteineen omistaja saa aikanaan sähköpostitse.

Jalostustarkastustilaisuus on hyvä vaihtoehto, jos näyttelyt eivät kiinnosta, mutta haluaisit saada arvion koirasi ominaisuuksista ja tarjota koiraasi jalostuskäyttöön. Jalostustarkastuksissa koiralta ei edellytetä viimeisteltyä ulkomuotoa tai täydellistä esiintymistä. Aivan kaljua, ontuvaa tai selvästi ylipainoista koiraa ei tarkastukseen kannata kuitenkaan tuoda, koska tällöin koiraa ei voi arvostella luotettavasti kaikilta osin. Tarvittaessa koiran esittämisen hoitaa asiansa osaava handleri, joten sitäkään ei omistajan tarvitse jännittää.

Jalostustarkastukset

Jalostustiedustelut


Jalostustiedustelut tulee lähettää jalostustoimikunnalle kuun 15. päivään mennessä. Sen jälkeen tulevat tiedustelut käsitellään vasta seuraavan kuun tiedustelujen yhteydessä. Eli jos haluat tiedusteluusi vastauksen esim. heinäkuun alkupuolella, tulee sinun jättää tiedustelusi kesäkuun 15. päivään mennessä. Jalostustoimikunta toivoo, että jalostustiedustelut tehtäisiin hyvissä ajoin ennen astutusta kerhon omalla jalostustiedustelulomakkeella.

 

Kirjalliset jalostustiedustelut lähetetään osoitteeseen:

 

Sari Ridansuu
sari.ridansuu@cairnterrierikerho.fi 

Jalostustiedustelut


Jalostustiedustelut tulee lähettää jalostustoimikunnalle kuun 15. päivään mennessä. Sen jälkeen tulevat tiedustelut käsitellään vasta seuraavan kuun tiedustelujen yhteydessä. Eli jos haluat tiedusteluusi vastauksen esim. heinäkuun alkupuolella, tulee sinun jättää tiedustelusi kesäkuun 15. päivään mennessä. Jalostustoimikunta toivoo, että jalostustiedustelut tehtäisiin hyvissä ajoin ennen astutusta kerhon omalla jalostustiedustelulomakkeella.

 

Kirjalliset jalostustiedustelut lähetetään osoitteeseen:

 

Sari Ridansuu
sari.ridansuu@cairnterrierikerho.fi 

bottom of page